11.5 Kapu, Suojassa soi: Lasse Hirvi ja Kai Hyttinen- Show and dinner!

Kevään aikana Kulttuurisuojassa soi upea livemusiikki, kun Kapun Kulttuurisuojan konsertit tuovat lavalle Lasse Hirven ja huippuartisteja ainutlaatuisiin konsertteihin!

Kapun Kulttuurisuojan konsertit: Kai Hyttinen ja Lasse Hirvi

11.5.2025

27,50€ - 54,50€

11.5. Kai Hyttinen ja Lasse Hirvi

Kapun kulttuurisuojan konserttisarjaa jatkaa Kai hyttinen ilahduttamalla yleisöä 11.5.2025. Konsertin isäntänä ja itseoikeutettuna säestäjänä toimii pianisti-kapellimestari Lasse Hirvi. Tule nauttimaan ainutlaatuisesta äitienpäiväkonsertista ja tarjoiluista!

Kai Hyttinen on tunnettu ja arvostettu laulaja sekä lauluntekijä, joka on viihdyttänyt suomalaisia jo 1960-luvulta lähtien. Musiikkiuransa hän aloitti klassisen musiikin parissa, soittaen viulua ja kontrabassoa, mutta kiinnostui myöhemmin kevyemmästä musiikista ja folk-henkisistä sävelistä. Toivo Kärki kiinnitti hänet levy-yhtiöönsä, ja siitä lähtien Hyttinen on levyttänyt lukuisia rakastettuja hittejä, joista monet ovat muodostuneet kotimaisiksi klassikoiksi.

1980-luvun lopulla Hyttinen laajensi uraansa myös teatterin ja television puolelle. Hän on opiskellut klassista laulua ja esiintynyt useissa teatterituotannoissa, kuten Hämeenlinnan ja Helsingin kaupunginteattereissa. Lisäksi hänet on nähty televisiossa muun muassa sarjoissa Samaa sukua, eri maata ja Salatut elämät. Tällä hetkellä hän tekee roolityötä Kuopion kaupunginteatterin Cabaret-musikaalissa. Musiikki on kuitenkin säilynyt hänen suurimpana intohimonaan, ja hän jatkaa esiintymisiä sekä uusien sävellysten parissa, pyrkien luomaan syvällisempää musiikkia kevyen iskelmän rinnalle.

Kapun Kulttuurisuojan konsertit

Konserttisarjan viisi konserttia tarjoavat taidokasta tulkintaa, koskettavia säveliä ja upean tunnelman, joka tekee jokaisesta illasta erityisen.

Show & Dinnerissä nautitaan huolella suunnitelluista makuelämyksistä samalla, kun esiintyjät vievät yleisönsä musiikkimatkalle.

Tulevat esitykset:

• 11.5. klo: 13:00-15:00 Lasse Hirvi & Kai Hyttinen: Show and Dinner!
• 17.5. klo: 17:00-19:00 Lasse Hirvi & Jennie Storbacka
• 24.5. klo: 18:00-20:00 Lasse Hirvi & Jorma Uotinen
• 8.6. klo: 15:00-17:00 Lasse Hirvi & Sinikka Sokka

Esityksen tiedot

Päivämäärä: sunnuntai 11.5.2025
Aika: 15:00
Kesto: n.2tuntia sis. väliaika
Paikka: Valtiontalon juhlasali, Kulttuurisuoja (Kilpisenkatu 8)
Liput: 27,50-54,50€