Puhallinorkesteri Aalto Valtiontalolla

15,00 20,00 

Tervetuloa nauttimaan upeasta musiikki-illasta Valtiontalolle Kulttuurisuojan lämpimään tunnelmaan perjantaina 13. joulukuuta alkaen klo 19.00.

Puhallinorkesteri Aalto

Puhallinorkesteri Aallossa soittaa musiikin opiskelijoita ja opettajia, entisiä ammattilaisia sekä pitkälle edenneitä harrastajia. Tänä vuonna Aalto on saanut myös avustajia eri maiden vaihto-oppilaista. Nimellään orkesteri haluaa ilmentää ajatonta, tyylikästä ohjelmistoaan sekä kotikaupunkiaan Jyväskylää. Innokas ja kamarimusiikkimainen ote takaavat, että tämä kokoonpano suoriutuu monipuolisesta ja vaativasta repertuaarista, olipa kyseessä klassinen musiikki, haastava uusi puhallinorkesterimusiikki, kirkkomusiikki tai tanssimusiikki.

Rita Varonen

Rita Varonen on johtanut Puhallinorkesteri Aaltoa sen perustamisesta lähtien, vuodesta 2016. Varonen valmistui Budapestin Liszt-akatemiasta vuonna 1987. Hän toimii lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, jossa hänen opetusaineitaan ovat kuoro- ja orkesterinjohto sekä säveltapailu. Hän on saanut useita kansainvälisiä ja kansallisia palkintoja, muun muassa Mariele Ventre -kilpailun toisen palkinnon vuonna 2001 sekä Sulasolin Klemetti-palkinnon vuonna 2012.

Paikka: Valtiontalo, Kulttuurisuoja (Kilpisenkatu 8)
Aika: Perjantai 13.12. klo 19.00 (väliaika mukana)
Liput: 20 € + käsittelymaksu (1,50 €), 15€ lapset, opiskelijat, eläkeläiset +käsittelymaksu (1,50€)

Tule viettämään ikimuistoinen musiikki-ilta ja koe Puhallinorkesteri Aallon taidokas ja innostava esitys!

OSTA LIPPU