Jyväskylän pappila valmistui kirkon läheisyyteen Vapaudenkadun varrelle vuonna 1928. Pappilaan rakennettiin kirkkoherran, virallisen apulaisen, diakonissan ja talonmiehen asuntojen lisäksi seurakunnan kanslia- ja kokoontumistiloja palvelemaan monipuolistuvaa ja kasvavaa seurakunnan toimintaa.
Vanha Pappila
Pappilan rakennushanke pantiin vireille vuonna 1926. Pappilan piirustusehdotukset pyydettiin Kauno S. Kallion lisäksi myös Jyväskylässä toimineelta Alvar Aallolta, mutta kirkkovaltuusto valitsi Kallion ehdotuksen. 1900-luvun alkupuolella pappilat muuttuivat rakennusryhmistä yksittäisiksi rakennuksiksi tai ne tehtiin kaupungeissa seurakunnan muiden tilojen yhteyteen esimerkiksi osaksi seurakuntataloa. Haluttu asumistapa oli kaupunkitalo mukavuuksineen. Jyväskylän pappila on ensimmäisiä kaupunkipappiloita, mutta samalla se edustaa myös kirkollisen virkatalorakentamisen vuosisataisia perinteitä.
Pappilan suunnitellut helsinkiläinen arkkitehti Kauno S. Kallio on ollut kansallisesti tunnettu erityisesti kirkollisen rakennusten suunnittelijana. Tyylillisesti rakennuksen vaikutteet tulevat Tanskan ja Keski-Euroopan vanhojen hansakaupunkien kivisistä kaupunkitaloista. Julkisivujen yksinkertainen, symmetriaan pyrkivä sommittelu on klassistista tyyliltään. Julkisivut ovat slammattua tiiltä, sokkelit hakattua luonnonkiveä ja massiivinen taitekatto tiilipintainen. Koristeaiheina ovat räystään alla tiiliset hammaslistat ja pääsisäänkäynnin kapea pelkistetty frontoni sekä pihan puolen terassi ja vilpolarakenteet. Ulko-ovet ovat massiivisia koristeveistettyjä tammiovia. Pappilan massiivitiilimuureja ja teräsbetonirakenteita yhdistävä rakennustekniikka on rakennusajankohdalle tyypillinen.
Pappilan sisätilojen suunnittelussa ja toteutuksessa pyrittiin edustaviin seurakunnan kokoontumistiloihin sekä kirkkoherran asuntoon. Rakennuksen katto- ja koristemaalaukset ovat taiteilija Urho Lehtisen käsialaa, samoin kappelin lasimaalaus.
