Vuokrattavat toimitilat

Toivolan vanha piha: kellari

Toivolan Vanha Piha – yksi Jyväskylän rakastetuimmista nähtävyyksistä ja viimeinen pala 1800-luvun puutalokaupunkia. Tähän idylliseen yläkaupungin helmeen, keskelle elävää pihapiiriä, vapautuu vuokrattavaksi Toivolan kellari.

Toivolan Kellari sopii monelle eri alan yrittäjälle, tilassa voisi toimia mm. käsityö- ja design-yrittäjää, lifestyle-liike, hyvinvointi- ja palvelualan toimijoita tai pientä työtilaa tai showroomia kaipaavaa yrittäjää.

Pihapiiri, jossa tapahtuu paljon – ympäri vuoden

Toivolan Vanha Piha on elävä ja aktiivinen tapahtumakeskus. Pihan isäntä Arto kehittää toimintaa jatkuvasti, ja pihalla järjestetään mm. konsertteja, näytelmiä, elokuvailtoja, festivaaleja, perhetapahtumia ja sesonkiohjelmaa.

Mainittakoon erityisesti Toivolan joulupihan, joka kerää paljon yleisöä koko joulunalusajan. Pihalta haetaan joulun tunnelmaa, tehdään erilaisia jouluostoksia sekä osallistutaan pihan monipuolisiin tapahtumiin. Tämä on loistava esimerkki yhteisöllisestä tapahtumasta johon kaikki pihan toimijat osallistuvat.

Pihapiirissä toimivat tällä hetkellä Tapahtumakioski, Tilausravintola Paja, Keski-Suomen museon käsityöläismuseo, Lankakauppa Titityy, Valkoinen Puu -kahvila sekä uusimpana tulokkaana Karkkikauppa Herttainen.
Yhdessä nämä luovat ympäristön, jossa yrittäjät vahvistavat toisiaan ja kehittävät pihan toimintaa yhteistuumin.

Miksi juuri teidän yrityksenne kannattaa tulla tänne?

  •  Ainutlaatuinen miljöö, joka yksinään houkuttelee kävijöitä ja lisää yrityksesi vetovoimaa
  • Vahva yhteisöllisyys – et ole vain vuokralainen, vaan osa pihan tarinaa ja kehitystä
  • Näkyvyys pihan sosiaalisen median kanavissa, joissa tavoitat tuhansia seuraajia
  • Osallistumismahdollisuus tapahtumiin, jotka tuovat pihan täyteen asiakkaita
  • Läheiset yhteistyömahdollisuudet: Vanha Pappila, Time Hotelli ja Kirkkopuiston Valtiontalon juhlasali tuovat ympärille lisää asiakasvirtaa

Tule tutustumaan – tämä tila täytyy kokea paikan päällä.