Jyväskylän kauneimmassa pihapiirissä erilaiset palvelut ja tapahtumat tarjoavat kiireettömiä ja hyviä hetkiä ympäri vuoden.
Ostoskori on tyhjä.
7.5.25 klo 11.30
Jyväskylän Vanha Pappila
vapaa pääsy
Jyväskylä Sinfonia jalkautuu muutaman kerran vuodessa ilahduttamaan kaupunkilaisia eri puolilla Jyväskylää. Sinfonia on the Move -viikon aikana orkesterin jäsenet musisoivat vaihtelevin pienryhmäkokoonpanoin mitä erilaisimmissa paikoissa. Ideana on jalkautua monenlaisiin tiloihin lähelle kaupunkilaisten arkea sekä esiintyä paikoissa, joissa orkesteria ei tavallisesti näe. Tempausviikon avulla halutaan myös tavoittaa ihmisiä, joita Jyväskylä Sinfonia ei tavanomaisesti kohtaa.
Julkisten esiintymisten lisäksi muusikot vierailevat säännöllisesti myös kouluissa, päiväkodeissa sekä vanhusten palvelutaloissa.
Kaikki tapahtumat ovat pääsymaksuttomia; esiintymisten kesto vaihtelee. Lämpimästi tervetuloa nauttimaan musiikista arjen keskellä!
Tarjolla Pappilassa tuolloin:
Välttämättömillä evästeillä tallennamme päätelaitteellesi palvelun käytön mahdollistavia evästeitä, jotka käsittelevät palvelun toiminnallisuuden kannalta olennaisia tietoja. Tällaisia tietoja ovat muun muassa kieli- ja muut verkkopalvelun asetukset.
Toiminnallisilla evästeillä mahdollistamme esim. sisällön jakamisen sosiaaliseen mediaan, palautteen antamisen ja muut 3. osapuolen toiminnallisuudet.
Suorituskykyevästeiden avulla voimme parantaa palveluiden käyttökokemusta ja käytettävyyttä. Suorituskykyevästeiden hyväksymättä jättäminen saattaa johtaa huonompaan käyttökokemukseen sivuilla.
Analytiikkaevästeillä tunnistamme sivustolle palaavat käyttäjät ja analysoimme palvelun käyttöä parantaaksemme käyttökokemusta.
Hyväksymällä nämä evästeet, tallennamme päätelaitteellesi mainonnan kohdentamiseen tarkoitettuja evästeitä. Mainonnan evästeillä voimme tarjota sinulle personoitua palvelua ja sisältöä, kuten tarjouksia. Keräämme evästeillä tietoa siitä millaisista sisällöistä, palveluista ja tuotteista olet kiinnostunut. Mainonnan evästeillä voimme kohdentaa sinulle mainoksia muilla sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.
Evästeet, joilla ei ole erikseen määritettyä toimintoa sivuston toimivuuteen liittyen.
Kaikki sellaiset evästeet, joilla ei ole merkitystä sivuston toimivuuden kannalta. Näitä evästeitä käytetään mm. analytiikkaan ja upotettujen sisältöjen toistamiseen. Evästeiden hyväksymättä jättäminen saattaa johtaa huonompaan käyttökokemukseen sivuilla.
Näitä evästeitä käytetään henkilökohtaisten asetusten tallentamiseen. Tällaisia tietoja voivat olla esim. kielivalinta tai sijaintitieto.