2.10.2026 klo 18–21.30
Kulttuurisuoja (Kilpisenkatu 8, 40100 Jyväskylä)
79,90 €/henkilö
Jyväskylän suojeluskuntatalolla oli kuhinaa lauantaina 22. helmikuuta vuonna 1930. Myös illan viimeisessä elokuvanäytöksessä sali oli täynnä. Näytöksen jälkeen elokuvateatterin lipunmyyjä Ansa Kallio varmistaa, että kaikki ovat lähteneet salista, ja yllättyy, kun tuttu hahmo tulee esiin valkokankaan takaa. Kallio naurahtaa ystävällisesti, mutta hymy hyytyy, kun hän näkee pistoolin osoittavan häntä kohti. Kallio huutaa ja kääntyy juoksemaan karkuun, mutta turhaan. Ensimmäinen laukaus on kuolettava. Kuka verhon takana odotti Ansaa ja miksi ampuja halusi surmata Kallion?
Kulttuurisuojan murhamysteeri-illallisella teidän tehtävänne on selvittää kuka odotti verhon takana ja miksi. Noin kolme tuntia kestävän illallisen aikana saatte eri tavoin vihjeitä siihen, mitä tapahtui ja keillä kaikilla saattoi olla motiivi surmatekoon. Kukin pöytäseurue muodostaa oman tutkijaryhmän, eikä illallisen osallistujien tarvitse itse osallistua muuhun kuin kiperän murhamysteerin ratkaisemiseen omassa pöytäseurueessaan.
Lopusta vastaavat mysteerin tekijät eli Historialliset mysteeripelit, joka on erikoistunut tuottamaan murhamysteeri-illallisia erilaisiin historiallisiin aikakausiin ja paikkoihin niin, että paikan omaleimainen historia tulee mukaan myös itse mysteeriin.
79,90 €/henkilö (ei sisällä juomia)
Tällä lomakkeella voit tehdä sitovan varauksen. Huomioithan kuitenkin, että varaus on voimassa vasta erillisen vahvistussähköpostin saatuasi. Vahvistamamme ja sen jälkeen mahdollisesti peruuttamatta ja käyttämättä jätetyt varaukset laskutetaan täysimääräisenä. Tämän lomakkeen tiedot välitetään suoraan ja ainoastaan Vanhaan Pappilaan, joka käsittelee tietoja omien tietosuojakäytänteidensä mukaisesti. Lomaketiedot eivät välity Toivolan vanhalle pihalle tai sen muille toimijoille.