Aija Puurtinen esiintyy 10.6. Neulefestareiden etkoilla Toivolan vanhalla pihalla klo 15 & 17
Kapun lauluklubilla Aija Puurtinen
Aija Puurtinen (Honey B.) on Suomen monipuolisimpia laulutaiteilijoita, joka hallitsee suvereenisti kaikki kuviteltavissa olevat laulutyylit.
Laulutaiteen tohtori Aija on myös Suomen arvostetuimpia laulupedagogeja. Hän on tehnyt mittavan uran Honey B & T-bones -yhtyeessä, joka on jo 40 vuoden ajan vaikuttanut Suomessa ja maailmalla omintakeisella soundillaan ja rouhealla meiningillään. Aijan viimeisen soololevyn ”Brooklynin satu” ohjelmisto sisältää aidolla amerikansuomalaisella finglish-murteella tehtyjä uusia kansanmusiikkihenkisiä lauluja. Levy sai Helsingin Sanomien arvostelussa täydet 5 tähteä, mikä on erittäin harvinainen saavutus.
Kapun lauluklubilla Aija esittää kapun kanssa näitä upeita finglish-biisejään sekä räväkkää Honey B & T-Bonesin ohjelmistoa.
Uskomattoman lauluakrobatian lisäksi Aija soittaa myös bassoa. Säestystyön hoitaa tuttuun tapaan kapu Lasse Hirvi. Tervetuloa!
Esiintymiset klo 15 & 17 Toivolan vanhalla pihalla.
Vapaa pääsy
Aijan kuva: Veikko Kähkönen