Arvon eläkejuhlat

Stop the press! Vapun ja juhannuksen välistä puuttuu juhla! Ei enää – Arvo järkkää!

28.5. klo 19.00- (kupariovet auki 18.30)

Arvojuhla

29,50 €

ARVOJUHLA

Tervetuloa kevätjuhlaani Jyväskylään helatorstain aattona ke 28.5. kello 19. Bilepaikka on alkuperäiseen loistoon remontoidun Alvar Aallon suunnitteleman Valtiontalon juhlasali, Kulttuurisuoja.

Saman salin alla Yle Jyväskylän toimituksessa päättyi 43-vuotinen työurani maaliskuun lopussa.

Eläkkeen keruuni alkoi Yle Lapin Radiossa kesällä 1982 Lappia-talossa Rovaniemellä. Sieltä toimittajanpolkuni eteni
-1983 ensimmäiseen vakipestiini Viiden Kunnan Sanomiin Karstulaan
-1985 kaatamaan Yleisradion monopolia ja perustamaan Radio Jyväskylää
-1999 käynnistämään Radioasema Q:ta Oulussa
-1999-2025 loppusijoitukseen Yle Radio Keski-Suomeen/Yle Jyväskylään

Kulttuurisuojan juhlassani on neljä pääpointtia:
-työelämästä vapautuminen
-koronan estämä 60-vuotisjuhla viisi vuotta myöhemmin
-eloa Jyväskylässä jo 40 vuotta
-kaupallisen radion synnystä 40 vuotta
Olivathan vuodet Radio Jyväskylässä elämäni ikonisinta aikaa. Sieltä alkoi edelleen jatkuva tehtävä Jyväskylän MM-rallin radioinnissa.

Tämän juhlakutsun saavat työkaverit sekä eri projekteihin liittyvät kaverit vuosikymmenten varrelta. Heitä on paljon 😊

Lahjoja ja kukkia en huoli!

Siis todella: lahjoja ja kukkia ei saa tuoda! Sen sijaan pyydän sponsoroimaan illan juhlatila- ja kulttuuritarjontaa 29,50 euron lipunostolla oheisesta Toivolan Pihan ja Kulttuurisuojan verkkokaupasta. Halutessasi voit ostaa myös Art Cateringin street food -iltapalan 15 eurolla. Se kannattaa tilata ennakkoon verkkokaupasta.

Minä tarjoan kaikille alkukuohuvat sekä makoisat täytekakkukahvit tai -teet.

Kauempaa tulijoilla tai staycationia himoaville on sovittu edullinen majoitus Original Sokos Hotel Alexandraan 28.-29.5.2025. Varaukset koodilla BARVONMEKIN 21.5. mennessä osoitteesta sokoshotels.fi tai myyntipalvelusta p. 020 1234 640 tai sales.jyvaskyla@sokoshotels.fi.
Majoitushinta 126 €/1h-standard-huone/vrk tai 136 €/2h-standard-huone/vrk; lisävuode +20 €/hlö/vrk. Hintaan sis. aamiainen, hotellisaunan käyttö sekä alv.

MILJOONASADE DUO

Miljoonasade on suomirokin kruununjalokivi, määritteli muinoin arvostelija bändin. Yhtyeen hitit Marraskuu, Tulkoon rakkaus, Lapsuuden sankarille ja 506 ikkunaa ovat osa pohjoista tajuntaa ja sielunmaisemaa. Puhumattakaan Olkinainen tai Meitä jyrätään -teoksista.

Miljoonasade duo sisältää yhtyeen kovan ytimen, laulaja ja tekstinikkari Heikki Salon tarinoineen ja kosketinsoittaja Tomi Aholaisen. Tomi on lunastanut paikkansa bändin säveltäjämestarina. Hänen hittikynästään on singahtanut mm. Johanna Kurkelan kuolematon laulu Sun särkyä anna mä en.

Miljoonasade duo syöttää korviin nostalgiaa, uusia biisejä, hauskoja tarinoita, stemmalaulua ja virtuoottista pianonsoittoa. Näyttämövaloissa kimmeltää tänä iltana Heikin laulutekstin mukaisesti Hymy ja kyynel, eikä kukaan jää kylmäksi.

ARTO NYBERG SHOW – YLLÄTYSVIERAITA NOJATUOLEILLA

Arto Nyberg -ohjelma kuuluu sarjaamme TV-viihteen klassikoita. Arton talk show pyöri TV1:ssä sunnuntaisin yli 20 vuotta. Ohjelman ensimmäinen jakso esitettiin 7. maaliskuuta 2004 ja viimeinen eli 582. jakso 22. joulukuuta 2024.

Arto Nyberg -ohjelmassa oli aina kolme ajankohtaista vierasta ja asioihin perehtynyt toimittaja. Vieraat olivat yhteiskunnan eri osa-alueilta, tuttuja ja tuntemattomia – ihmisiä, joilla oli sanottavaa.

Ennen nimikko-ohjelmaansa Arto Nyberg työskenteli Aamu-TV:ssä ja Radiomafiassa.

Mediamaailmaan Nyberg sukelsi ensi kerran nuorena yliopisto-opiskelijana. Ura alkoi Ylioppilaskunnan Kampuksen Kaiku -ohjelman toimittamisella Radio Jyväskylän aalloille ja jatkui Radio Jyväskylän toimittajapestillä Vesilinnassa työkaverina mm. Arvo.

Kulttuurisuojan Arvojuhlassa nojatuoleille saapuu Arton tentattavaksi kolme yllätysvierasta.

BILEBÄNDI VON KARMAN

Arvojuhlijat tempaisee tanssin pyörteisiin supernovan lailla räjähtävä bilebändi Von Karman. Se laskeutuu avaruuden rajalta tuomaan massiivisen stadionkeikan huuman Kulttuurisuojaan!

Von Karman on kuuden ammattimuusikon monipuolinen bilebändi, jonka erikoisalaa ovat 80’s -vaikutteet. Setti sisältää energisiä, mutta myös tunnelmallisempia biisejä 80-luvun rock-klassikoista nykypäivän radiohitteihin.

Von Karma lupaa live-energialla nostattaa bilefiiliksen avaruusraketin nopeudella ilmakehän yläpuolelle.

P.S. Theodore von Kármán oli unkarilais-amerikkalainen tieteilijä, joka tutki aerodynamiikkaa ja lentotekniikkaa. Hän perusti Jet Propulsion Laboratoryn Pasadenaan Kaliforniaan, ja hänen nimensä liitetään pyörteisiin.

JUHLAN ARVO-OHJELMA

Klo 18.30 Kilpisenkadun kupariovet ja aulabaari auki
Klo 19.00 Juhlasalin ovet auki
Klo 19.15 Tervetuloa & kuohuviini
Klo 19.30 Arto Nyberg Show
Klo 20.00 Juhlakakkukahvit ja -teet
Klo 20.30–21.30 Miljoonasade duo
Klo 21.30 Open mic, lava on vapaa ja iltapala
Klo 22.15–23.00 Bilebändi Von Karman
Klo 23.15–24.00 Bilebändi Von Karman
Klo 24.00 Säkenöivää seurustelua
Klo 00.30 Valomerkki