Vuokko Hovatta & Lasse Hirvi Toivolassa 27.8.2022

Vuokko Hovatta & Lasse Hirvi Toivolassa 27.8.2022 klo 18.30 ja 20.15

Lauantaina 27.8.2022 Kapun Kesäklubi saa kesän 2022 osalta arvoisensa päätöksen sekä Toivolan Venetsialaiset ja Kaitafilmijuhlat arvoisensa kruunun, kun Toivolan vieraita viihdyttävät valloittava laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta & kapellimestari, pianisti Lasse Hirvi. Esiintymiset klo 18.30 ja klo 20.15.

Vuokko Hovatta tunnetaan erityisesti suositun Ultra Bra -yhtyeen jäsenenä. Lisäksi hän on tehnyt useampia sooloalbumeita. Vuokko Hovatta on varsin tunnettu myös näyttelijänä. Hän on näytellyt esimerkiksi useissa Suomen Kansallisteatterin ja Helsingin Kaupunginteatterin näytelmissä ja musikaaleissa.

Pyydämme yleisöä saapumaan esityksiin hyvissä ajoin. Tervetuloa nauttimaan vaikuttavista tulkinnoista Toivolan tunnelmaan!

(Vuokko Hovatan kuva: Felix Bardy)

Toivolan Kesä 2022 päätetään herkutellen

Toivolan Kesäbistro sulkee kesämenun osalta ovensa 15.8.2022. Sen sijaan Pajassa tarjoillaan lauantaina 27.8. ennakkovarauksilla Venetsialaisten muun ohjelman mukaan rytmitetty kolmen ruokalajin päivällinen klo 17 alkaen. Menun hinta on 59,00 €/hlö. Päivällinen tarjoillaan vain ennakkovarauksella, jonka voit tehdä tästä.

Lauantaina Toivolassa ruokaileville loistavan vaihtoehdon tarjoavat myös sisäpihalla klo 12-21 tarjolla olevat Valkoisen Puun artesaanipizzat.

Sunnuntaina 28.8. Pajassa on tarjolla Toivolan Kesän 2022 päätösbrunssi klo 11-15. Brunssin hinta on 29,50 €/hlö. Ennakkovaraus ei ole pakollinen, mutta suosittelemme sen tekemistä rajoitetusta paikkamäärästä johtuen. Ennakkovarauksen pääset tekemään tästä.

Luonnollisesti kesäisiä herkkuja on koko tapahtuman ajan saatavilla Toivolan PihakioskistaKahvila Valkoisesta Puusta ja Toivolan Jäätelökioskista.

Tervetuloa nauttimaan ruoka- ja juomaherkuista Toivolaan!

Venetsialaiset ja Kaitafilmijuhlat Toivolan tunnelmassa

Toivolan Venetsialaiset ja Kaitafilmijuhlat ovat ennen kaikkea rentoa yhdessäoloa ja hyväntuulisia kohtaamisia. Lisäksi tarjolla on monipuolista ohjelmaa ja kesäisiä herkkuja Toivolan ainutlaatuisessa tunnelmassa.

Toivolan Venetsialaisissa ja Kaitafilmijuhlissa on luvassa esimerkiksi:

Lauantaina 27.8.2022
* klo 14-17.30 Kaitafilmitohtori Antti Mikkola (Mediazoo) on tavattavissa Toivolassa ja antaa vinkkejä esimerkiksi kaitafilmien digitalisointiin liittyen
* klo 18.30 Vuokko Hovatta & Lasse Hirvi (1. setti)
* klo 19.15  Nikke Kaartinen soittaa gramofonilla vanhoja savikiekkoja
* klo 20.15 Vuokko Hovatta & Lasse Hirvi (2. setti)
* klo 21.45 Iskelmäketju (Hannes Häyrinen, 1959, 86 min, 16 mm filmi)
* Sataman ilotulitusta päästään ihastelemaan suoraan Toivolan pihapiiristä lauantain 27.8. myöhäisillassa (aikataulu tarkentuu lähempänä tapahtuman ajankohtaa).

Sunnuntaina 28.8.
* klo 12-13 erityisesti perheille – ja miksipä ei vaikka lapsuuttaan muisteleville – soveltuva Emilia ja omenapuumetsä (Camilla Mickwitz, 1978, 15 min (esitykset non-stop), 16 mm filmi)
* klo 12-14 nukketeatteripaja sekä pöytäteatterileikkejä Toivolan Kellarissa Päivi Kasken johdolla.

Tervetuloa viihtymään ja nauttimaan ohjelmasta!

Toivolan vanha piha tapahtumat

Tapahtumasivua päivitetään tapahtumaan saakka ja tapahtuman ajan. Oikeudet muutoksiin pidätetään.